h1

Uusi perheenjäsen

maaliskuu 23, 2007

Koti-kotoa pois muuttaessani vannoin, ettei meille ikinä tule akvaariota. Isäni oli innokas akvaarioharrastaja ja meillä oli aina vähintään kaksi akvaariota, yleensä kuitenkin kolme tai neljä, joista suurin oli 1000 litran allas. Pidin kovasti kaloista mutta liika on liikaa, joten teini-ikäisenä olin saanut tarpeekseni levän rapsuttelusta, vedenvaihdoista, akvaariokerhon tapaamisista ja liian suuriksi kasvaneista monneista.

Lähes vuosikymmenen mietintäajan jälkeen omaan kotiini muutti kuitenkin tänään oheinen 300-litrainen (brutto) kokolasinen perheenjäsen. Mitoiltaan tulokas on 130 cm x 50 cm x 45 cm. Tällä hetkellä suunnitelmani on muodostaa siihen Aasia-biotooppi kunhan ensin edellisen omistajan jäljiltä kaikilta kotiloilta on otettu henki pois.

Uusi perheenjäsen
Akvaario sai paikkansa olohuoneesta vastapäätä pahinta kilpailijaansa, televisiota.

2 kommenttia

  1. Komean kokoinen on akvaariosi:)


  2. Ajattelin, että tuon kokoinen on vähän helpompi hoitaa kuin pienempi purkki. Mieli toki teki vielä isompaa mutta (onneksi?) budjettiin ei mahtunut (vielä).



Kommentoi