Aasia-altaaseen muutti lauantaina 6 uutta asukkia, kaikki kärsänuoliaisia. Kalakaupassa oli hauska seurata kärsien pyydystystä. “Kärsäaltaassa” ei nimittäin näkynyt kärsän kärsää aluksi. Tekniikka oli se, että haavi painettiin pitkä sivu edellä hiekkaan ja kahmaistiin äkkiä mahdollisimman suuri määrä hiekkaa haaviin ja laskettiin kärsät. Neljällä kauhaisulla saatiin halutut 6 haavittua.

Ajattelin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen kerralla kaikki kärsät, mutta väärässä olin.

Uteliaat korurihmat tulivat heti hämmästelemään uusia tulokkaita

Pienen totuttelun jälkeen kärsäarmeija alkoi heti tutustua ympäristöönsä. Parhaimmillaan 6 kärsän joukko eteni rinta rinnan pitkin hiekkaa.















