Archive for the ‘ihan jotain muuta’ Category

h1

Herkullista kalanruokaa

kesäkuu 25, 2007

Poistuin eilen noin tunniksi kotoa ja sinä aikana koirat olivat tutustuneet akvaariotarvikkeisiin. Erinäisiä esineitä, mm. synnytyshäkki, oli levitelty pitkin olohuonetta, kalapusseja oli revitty, mutta varsinainen tarmo oli kohdistettu pohjakaloille tarkoitettujen tablettien nautiskeluun.

Mahtoi olla hyvää. Odotan vain, että sankarit kasvattavat kidukset.

h1

Vartalotaidetta

huhtikuu 17, 2007

Varsin vinkeän näköistä body painting -taidetta!

h1

Akvaario harrastajilta Suomen kieli oppi hukassa??+?

huhtikuu 5, 2007

Olen muuttanut asumaan tuonne Aqua-Web-foorumille. Sieltä saa vastauksen takuulla ihan mihin tahansa kysymykseen. Rekisteröityneitä käyttäjiäkin lähes 10 000 ja kirjoitettuja viestejä yli puoli miljoonaa. Hypoteesini on, että joukossa on normaalia suurempi konsentraatio insinöörejä. Ja mikään ei ole tietenkään viisaampi kuin insinööri!

Insinööreillä on tosin usein pienehköjä haasteita suomen kieliopin kanssa. Alla herkut Aqua-Webin uusimpien ketjujen otsikoiden listalta. Löydätkö yhtään virhettä?

  • Akvaarioharrastajan tämän hetkiset ajatukset
  • Järkevää myydä 7 vuotias leväbarbi?
  • Avaimella hengitys vaikeuksia
  • Partamonninnpoikasia HKI
  • Omistamasi Ahvenet?
  • mikä on lempi juomasi?
  • Nutrafin CO2 levitin
  • O/OV: Keltasia platyja ja mustia miljoonakaloja
  • Biolan kanankakkaa

Jollain pyhällä hengellä on onnistuttu kuitenkin kirjoittamaan oikein esim:

  • Vedenvaihtokysymyksiä
  • M: 720-litrainen (Vantaa)

En pysty ymmärtämään, miten yksinkertaiset asiat ovat noin vaikeita. Vai onko yhdys yms. sanojen tahallinen väärin kirjotus nykyään joku muoti ilmiö?