Archive for the ‘huoltoa’ Category

h1

Täydennyksiä

2 kesäkuun, 2007

Kalastotäydennyksiä

Pallola sai jo reilu viikko sitten ensimmäiset asukkaansa: 7 kääpiöpallokalaa ja 2 banjomonnia. Sittemmin menestyksekkään kotiutuksen jälkeen joukkoon on liittynyt 10 palloa lisää. Hyvin tuntuvat pärjäilevän: pientä kahakkaa ruoka-aikaan välillä mutta muuten elellään sopuisasti.

Myös Aasia-altaaseen tuli kuluvalla viikolla kaksi uutta asukasta: 2 betta imbellisiä eli purppurataistelijaa. Vielä ovat kovin arkoja ja pysyttelevät pois näkösältä, joten kuviakaan ei ole kaksikosta. Yksi korurihmoista luuli ilmeisesti imbellisejä koruiksi ja jahtasi niitä ensimmäisenä päivä. Kosto taisi elää yöllä sillä aamulla ko. korun evät olivat riekaleina! Muiden kalojen evissä ei näkynyt vaurioita.

Tekniikkatäydennyksiä

Koska suodattimia laukesi samaan aikaan 2 kpl, päätin hankkia uuden Eheim Ecco 2234:n hoitelemaan pallolan puhtaanapitoa. Ko. suodatin on tarkoitettu n. 200-litraiseen akvaarioon, joten pitäisi tulla puhdasta jälkeä. Vesi lähtikin heti kirkastumaan, kun kytkin pöristimen akvaarioon.

Kemikaalitäydennyksiä

AW:ssä tosiakvaristit käyttävät PMDD:tä kasvien lannoittamiseen, joten hankin sitä litran. Katsomaan, lähteekö kasvisto villiin kasvuun. Tuntuu tosin siltä, että jo pelkällä hiilidioksidilannoituksella ja nestehiilellä saa viidakon aikaiseksi…

Allastäydennyksiä

Kolmas allas tuli ostettua myös: pieni 40-litrainen kippo, jonka loppusijoituspaikka on Aasia-altaan jalusta. Ko. allas tulee kutu/poikasaltaaksi. Olen nimittäin harkinnut takinkääntämistä ja betta splendens -pariskunnan hankkimista!

h1

Hiekat sisään

29 maaliskuun, 2007

Homma edistyy hiljalleen: tänään akvaarion oikeaan reunaan tuleva kivielementti kiinnittyi silikonin voimalla päätylasiin. Koska silikonin on hyvä antaa hetki kuivahtaa, sen seuraksi muutti vain pestyt hiekat.

Hiekat sisällä
Hiekkaa joutuu ehkä myöhemmin hieman lisäämään, nyt sisällä n. 1,3 säkkiä (n. 33 kg)

h1

Biltemassa ostoksilla

28 maaliskuun, 2007

Tänään tein iskun Espoon Biltemaan. Sieltä tarttui mukaan:

  • 2 x 25 kg hiekkapuhallusainetta: raekooltaan se on 0,2-1,0 mm, joten hieman epäilyttää, onko se turhan hienoa ja imeytyykö esim. lapon kautta salamana pois. Edelliseltä omistajalta jäi pari ämpärillistä hiekkaa, mutta avokki (!) halusi hieman vaaleampaa sorttia. Bilteman hiekka on suosittua akvaarioharrastajien keskuudessa, sillä se on huomattavasti huokeampaa kuin akvaariokaupasta ostettu.
  • 10-metrinen letku: kotona se tosin paljastui virheostokseksi, koska se oli tilavuudeltaan niin iso, ettei sitä isompikaan mies ”imaise käyntiin”.
  • Akvaarioon sopivaa silikonia piti hakea vielä reissun päätteeksi Teesistä. Silikonia en tarvitse akvaarion nurkkien paikkailuun vaan akvaarioon tulevan kivielementin kiinnittämiseen sivulasiin.

Loppuilta menikin akvaarion taustalevyä ja sisään tulevaa kivielementtiä putsaillessa hammasharjalla (!) ja uutta hiekkaa pestessä. Ehkä jo huomenna saan vedet sisään?

17_5427iso.jpg
Bilteman kuuluisaa hiekkaa!

h1

Kutsumaton vieras tunnistettu

25 maaliskuun, 2007

Ilmeisesti akvaariooni etukäteispesiytyneet kotilot ovat kierteissarvikotiloita, jotka eivät itse asiassa edes muni vaan synnyttävät eläviä poikasia. Eri sivustoilla niiden hyödyllisyyttä ”hiekkapohjan möyhijöinä” ylistetään. Minusta ne ovat silti lähinnä vastenmielisiä enkä halua yhdenkään sarven elävän akvaariossani. Jotkut akvaarioliikkeet jopa perivät maksua niistä!

Elävien poikasten synnyttäminen tekee kierteissarvikotiloiden poistamisen helpommaksi, joten riittää, kun aikuisilta on saatu henki pois. Vaikka kaikki kotilot eivät kuolisikaan operaatio Saharassa, niin loput saanee napsittua yksitellen käsipelillä akvaariosta.

h1

Kotiloita tappamassa

24 maaliskuun, 2007

Kävin juttelemassa akvaariokaupan sedän kanssa siitä, miten kotiloilta saisi parhaiten nirrin pois. Akvaarion entinen omistaja oli ehdottanut kotilomyrkyn käyttöä, mutta akvaariokaupan setä suositteli akvaarion täydellistä kuivattamista, kun se kerran on tyhjillään. Sahara-treatmentin pitäisi tappaa sekä aikuiset kotilot että niiden munat.

Neuvosta vaarin ottaneena ajattelin kokeilla ensin kuivattamisvaihtoehtoa. Tosin en ole vielä keksinyt, miten kerrostaloasunnossa kuivatetaan kaksi ämpärillistä märkää hiekkaa, joka on varmasti täynnä munia. Nyt ne seisovat hieman pienempiin astioihin jaettuna kylppärin lattialämmityksen päällä. Melkein tekisi mieli heittää hiekat mäkeen ja ostaa uudet tilalle.

Toinen jännittävä operaatio on poistaa aikuiset kotilot takaseinän ja lasin välistä. Tässä hieman esimakua siitä, mikä on ongelman laajuus:

Kotiloita
Joka mahdollinen ja mahdoton läpi täynnä kotiloita…